Tutustu itsepuolustukseen

Ohjaajamme auttavat sinut alkuun

Itsepuolustus Helsinki

Itsepuolustuskurssi Helsinki opastaa sinut itsepuolustuksen maailmaan turvallisesti. Kokeneet ohjaajat tarjoavat miellyttävän kokemuksen!

Oletko aina halunnut oppia karate perusliikkeet, mutta jostain syystä olet aina jäänyt odottamaan sitä oikeaa hetkeä? Nyt on se oikea hetki ja me haluamme olla apunasi matkalla kohti turvallisempaa elämää. Osallistu kursseillemme ja nauti uuden oppimisesta hyvässä seurassa. Tutustut liikkeisiin ryhmässä, mutta kuitenkin yksilöllisesti.

Itsepuolustus Helsinki

Itsepuolustus voi olla koko perheen harrastus

Itsensä puolustaminen ei välttämättä ole jokapäiväistä, mutta tilanne tulee vastaan aina yllättäen. Siinä hetkessä on hyvä tuntea Itsepuolustuslajit ja tärkeintä on taito niiden käyttöön. Itsensä puolustaminen ei saa olla ylimitoitettua, Itsepuolustuskurssi Helsinki auttaa sinua ja koko perhettäsi siinä, että hätävarjelu ei mene liiallisuuksiin. Meillä on taitoa, jonka haluamme opettaa sinulle. Älä epäröi ottaa meihin yhteyttä.

Kokoa oma ryhmäsi

Asuinpaikkoina Töölö, Kamppi ja Punavuori ovat mainioita kurssille osallistumiseen. Me, Itsepuolustus Helsinki, järjestämme myös kursseja ryhmille. Jos sinulla on mielessäsi esimerkiksi ystäväporukka tai työpaikan innostunut ryhmä, niin suunnitellaan tarkemmin ryhmäsi tavoitteita tukeva kurssi. Toimimme luotettavasti ja saamme varmasti aikataulut sopimaan sinun ryhmäsi ja kouluttajiemme kesken. Olemme aivan varmoja, että tästä tulee ikimuistoinen ja todella hyödyllinen kurssi.

Itsepuolustus Helsinki

Haluatko täydentää taitojasi karatessa tai ju-jutsussa?

Tuntuuko, että jotkut liikkeet eivät onnistu? Itsepuolustuskurssi Helsinki tarjoaa ratkaisun.

Tiedämme, että joskus tuntuu, että jotain liikettä ei tajua tai se vain ei suju. Olemme järjestäneet lyhytkursseja hyvällä menestyksellä ja näillä kursseilla voimme pureutua tarkemmin sekä yksityiskohtaisemmin jonkin liikkeen tekniikkaan. Saat harjoitella rauhassa ja saat tukea omaan tekemiseesi. Liikkeitä hiotaan rauhassa ja hitaasti, joten pääset varmasti juonesta kiinni. Oma osaamisesi lisääntyy ja lajin harrastaminen alkaa jälleen tuntua mukavammalta. Me haluamme auttaa sinua ja uskomme, että kaikki on pienestä kiinni. Teemme kaikkemme, että onnistut.

Itsepuolustus Helsinki
Itsepuolustus Helsinki
Itsepuolustus Helsinki

Haluatko oppia karatea vai mieluummin taekwondoa?

Mustavyö on monipuolinen itsepuolustuslajeihin keskittynyt yritys ja meiltä voit tutustua karateen, ju-jutsuun tai taekwondoon tarkemmin.

Itsepuolustus Helsinki

Itsepuolustuskurssi Helsinki tarjoaa tehokkaat kurssit

Me lähdemme liikkeelle siitä, että harrastus on mukavaa ja innostavaa. Kaikki karate perusliikkeet opetellaan rauhassa ja niitä hiotaan niin, että ne sujuvat teknisesti oikein. Siitäkin huolimatta, vaikka sinulla ei olisikaan mitään ajatusta kilpailla lajissa. Jokaiseen itsepuolustuslajiin liittyy tekniikoita, jotka luovat harrastamiselle ja oppimiselle pohjan. Siksi me haluamme, että ne hiotaan hyvin. Sen jälkeen lajeja voi harrastaa joko eteenpäin tai kokeilla vaihtoehtoisesti toistakin lajia. Peruskurssimme sopivat kaikille. Meillä on kursseja myös lapsille sekä naisille, jolloin voimme tarjota juuri sopivan tason ja ryhmän. Harrastamisesta tulee tällöin mielekästä.

Itsepuolustus Helsinki

Karatekurssi kokeneen ohjaajan valvonnassa

Karate kehittää vartaloa kokonaisvaltaisesti

Monelle meistä vartalon liikkuvuus ei ole parhaimmalla tasolla. Liikkeet ovat hyvin yksipuolisia ja istumatyö ilman venyttelyjä ei ainakaan lisää liikkuvuutta. Karatekurssi onkin erinomainen laji siihen, että vartalo kehittyy tasapuolisesti. itsepuolustuskurssi Helsinki on saanut houkuteltua useita työpaikkoja mukaan tähän mainioon lajiin, jolla saadaan vartalo muokattua pienellä vaivalla notkeammaksi. Tämä johtaa siihen, että työteho kasvaa ja myös pienet taukojen aikaiset venyttelyt ovat luontevia kiireisen työn ohessa. Vaikka meillä harjoitellaan ryhmissä, huomioidaan silti jokainen treenaaja yksilönä. Ja mikä parasta, myös fyysisesti heikommat pärjäävät harjoituksissa loistavasti.

Taekwondo alkeiskurssi on turvalliseen treenaamiseen

Taekwondo kohottaa lihaskuntoa ja notkeutta

Taekwondo alkeiskurssi on turvallinen ja se on tarkoitettu juuri sinulle, joka haluat oppia asiat kaikessa rauhassa. Sinua kiinnostavat perustekniikat, mutta kaikkeen tähän tarvitaan hiukan notkeutta. Haluamme varmistaa, että eteneminen kanssasi tapahtuu turvallisesti eikä loukkaantumisia tapahdu myöhemmässäkään vaiheessa. Perustekniikka pitää sisällään potkuja, lyöntejä sekä torjuntoja. Kaiken lisäksi opettelemme lajiin liittyvä termejä sekä käyttäydymme salilla lajin vaatimalla tavalla. Erityisen tärkeää meille on se, että alkulämmittelyt ja niihin liittyvät venyttelyt suoritetaan huolella. Tämä sama toistuu myös tunnin lopussa, joten notkeus tulee sinulle kuin itsestään. Siitä pitävät taitavat ja koulutetut opettajamme huolta.

Asiakkaidemme kokemuksia kursseistamme

Asiakkaamme kertovat kokemuksistaan kursseiltamme seuraavaa

Olen ollut aina perusjäykkä suomalainen mies enkä ole koskaan uskonut venyttelyihin tai mihinkään jumppaan. Koko ikäni olen liikkunut, mutta se on jäänyt kovin yksipuoleiseksi. Firmamme järjesti työntekijöille karatekurssin ja lähdin sillä mielellä, että eihän tästä mitään tule. Kurssin päätyttyä huomasin, että olen paljon notkeampi. Olen jatkanut karateharjoituksia edelleen.
Reijo
Karate peruskurssi
En ole oikein koskaan harrastanut mitään liikuntaa. Välillä käynyt kävelemässä, jos joku on oikein innostanut. Ystävättäreni päätti, että meidän pitää saada itsepuolustuskoulutusta ja toi minut väkisin naisten karatekurssille. Täytyy myöntää, että suhtauduin siihen aluksi vastustellen. Aivan loistavan opettajan johdolla pääsin nopeasti juonesta kiinni ja nyt käyn innolla jo jatkokurssia.
Teija P
Karatekurssi naisille
Meillä on kaksostytöt ja mietimme heille hyvää harrastusta, jossa tyttöjen huomattava notkeus pääsisi esille. Pienen mietinnän jälkeen ja tuttavien suosittelemana kävimme tutustumassa lajiin. Tytöt innostuivat näkemästään heti ja saimme heidät ryhmään mukaan. Nyt meillä on lajia harrastettu jo pari vuotta eikä loppua näy.
Mika ja Anne
Lasten taekwondo kurssi

Usein kysytyt kysymykset

Olemme koonneet tähän listan palvelumme perusasioista

Kyllä on. Meillä käy paljon naisasiakkaita ja olemme jopa räätälöineet osan kursseistamme erityisesti naisille sopiviksi. Itsepuolustuskurssit ovat erinomaisia naisille ja monet ovatkin jääneet meille harrastamaan itsepuolustuslajeja.

Kyllä voi. Treenit alkavat aina alkulämmittelyllä ja venyttelyllä, joten aika nopeasti saat lisää notkeutta. Silloin myös harrastamisesta tulee mukavampaa. Joten älä anna ainakaan parin ensimmäisen kerran jälkeen periksi.

Kyllä sopii. Laji sopii ikään tai sukupuoleen katsomatta kaikille. Sitä voi harrastaa pelkästään kuntoiluna tai sitten kilpailumielessä. Tavoitteet riippuvat täysin harrastajasta. Tässä lajissa ratkaisee asenne sekä epäonnistuminen kuuluu lajin luonteeseen.

Meidän kanssamme harrastaminen on kehittävää ja hauskaa

Monien mielestä kamppailu- tai itsepuolustuslajit ovat vaikeita sen vuoksi, koska ne vaativat notkeutta ja toisaalta myös nopeutta. Brasilian ju-jutsu on laji, joka sopii kaikille. Voit itse painottaa harrastamisesi suuntaa eli haluatko siitä itsellesi harrastuksen tai pelkästään itsepuolustuslajin. Meillä voit harrastaa sitä vaativammin ja voit myös suunnata eteenpäin kilpailumielessä. Tämä kuin kaikki muutkin lajit, vaatii kärsivällisyyttä ja oikeaa asennetta. Treenatessa olet valmis jatkuvasti voittamaan itsesi ja haluat koko ajan oppia uutta. Tosin tiivis harjoittelu tuo myös nopeasti tulosta. Lajit sopivat myös kooltaan pienemmille ja hennommille, joten haluamme kannustaa mukaan myös heitä. Jos haluat mitata edistymistäsi, niin siihen on tarjolla erilaiset vyöarvot valkoisesta alkaen ja viimeisenä tietenkin se korkein eli mustavyö. Näissä kaikissa lajeissa kehittyy sekä fysiikka että henkinen puoli.

Itsepuolustus Helsinki

Kokeneet ja menestyneet opettajamme

Opettajamme ovat kokeneita, koulutettuja sekä menestyneitä

Kaikki toiminnassamme olevat opettajat ovat koulutettuja ja kokeneita. Menestys lajien parissa on tuonut paljon kokemusta ja lisää taitoa opettamiseen. Kannustamme heitä jatkuvasti opiskelemaan lisää ja kokeilemaan muitakin lajeja. Itsepuolustuskurssi Helsinki tarjoaakin tästä syystä parasta mahdollista koulutusta sinulle, joka olet kiinnostunut itsepuolustuksesta. Lisäksi voit aloittaa meillä itsepuolustuslajien harrastamisen hyvässä ja rennossa seurassa. Treenit tehdään kaikkien sääntöjen mukaan, mutta tunnelma on silti aina reilu ja leppoisa. Kaikkien treenaajiemme kanssa keskitytään siihen, että harjoittelu on turvallista ja liikkeet tehdään niin, että niistä ei aiheudu loukkaantumisia.

Itsepuolustus Helsinki

Haluatko treenaamaan? Ota meihin yhteyttä

Voit tulla tutustumaan toimintaamme paikan päälle, joten ota meihin yhteyttä ja sovitaan tarkemmin.

Meillä on aina aikaa sinulle ja kysymyksillesi. Itsepuolustuskurssi Helsinki auttaa sinua valitsemaan itsellesi lajin tai etsimme sinulle sopivan ryhmän, missä voit opetella itsepuolustuksen salat. Tarjoamme palveluitamme myös yrityksille ja meillä käy monta mukavaa yritysryhmää treenaamassa. Sillä ei ole väliä, vaikka et olekaan tullessasi notkea, me autamme sinua onnistumaan tavoitteessasi ja annamme sinulle aikaa kehittyä. Jokainen on meillä yksilö, vaikka treenaammekin ryhmissä. Opettajillamme on juuri oikeanlainen asenne tekemisessä ja asiakkaidemme huomioimisessa. Ota rohkeasti yhteyttä, se ei vielä sido sinua mihinkään. Kerromme sinulle tarkemmin toiminnastamme.

Itsepuolustus Helsinki



    * Emme jaa tietojasi.

    Ympäristö on meille läheinen

    Kaikki meidän lajimme sopivat harrastettaviksi missä vain. Näissä lajeissa ei tarvita isoja kenttiä, välineitä tai ei välttämättä edes harjoituskumppania. Voit treenata liikkeitä kanssamme salilla ja kertailla niitä kotona, hotellissa, parvekkeella tai puutarhassa. Kunhan muistat lämmitellä ja venytellä lihaksesi ennen harjoitusta, itse harjoitus onnistuu paikasta ja ajasta riippumatta. Lajimme ovat ympäristöystävällisiä emmekä halua kuormittaa luontoa. Meidän toimintamme edistävät hiilijalanjälkeä ja siitä olemme ylpeitä. Olemme sinua varten, joten jos sinulla on kysyttävää, voit aina kääntyä meidän puoleemme. Meille asiakas on tärkeä, joten vastaamme mahdollisimman nopeasti.