Brasilian ju-jutsu

Sopii myös itsepuolustukseen

Osallistu Ju-jutsu lapset -ryhmään

Jos sinua kiinnostaa tehokas kamppailu- ja itsepuolustuslaji, on brasilialainen ju-jutsu Helsinki oikea paikka tutustua siihen syvemmin. Tässä lajissa pärjää hennommatkin ja lajille on ominaista herrasmiesmäinen käytös. Koko lajin juoni on sen maataistelutekniikoissa, lähinnä lukoissa ja kuristuksissa. Myös tätä lajia voi harrastaa kaiken ikäiset.

Ju-jutsu lapset -ryhmä on hyvä tapa aloittaa lajin harrastaminen nuorena. Samalla oppii itsepuolustuksen kätevästi. Lajiin kuuluu vahvana osana kärsivällisyys. Tärkeintä on oman itsensä kohtaaminen sekä voittaminen. Hyvä henkinen kantti ja fysiikka kehittyvät käsikädessä. Omien rajojen löytäminen on koko lajin ajan oma prosessinsa. Tämän lajin oppimisprosessiin kuuluvat myös epäonnistumiset, mutta positiivisessa muodossa.

Sijaintimme tähän lajiin on hyvin kulkuyhteyksien päässä oleva Punavuori. Tilamme ovat erinomaiset ja samaa voimme sanoa myös lajin opettajista. Mikäli sinulla on intoa edistyä tavoitteellisesti, lajiin liittyvät myös vyökokeet.

Brasilian ju-jutsu

Kursseja on tarjolla kaiken ikäisille

Brasilian ju-jutsu kannustaa nuorista senioreihin

Ensimmäisenä sinun ei tarvitse miettiä, mistä saat Ju-jutsu varusteet. Niitä on meillä myös myynnissä, mutta voit aloittaa harrastamisen mukavissa löysissä ja joustavissa vaatteissa. Jos haluat osallistua pelkästään harrastuspohjalta itsepuolustuksena, et välttämättä tarvitse varusteita suuremmin. Pääasia, että nautit itse tekemisestä ja tunnet onnistuvasi liikkeissä. Kun opit tekniikoita enemmän, huomaat hallitsevasi eri tilanteet helposti. Toki silloin voi innostus lajia kohtaan lisääntyä ja haluatkin treenata vähän tavoitteellisemmin ja kenties osallistua vyökokeisiin. Sekin sopii meille ja kannustamme sinua siinä.

Brasilian ju-jutsu



    * Emme jaa tietojasi.

    Kokoa ystäväporukka ja tulkaa treenaamaan hyvän opettajan johdolla

    Me olemme kehittäneet mahdollisuuden treenata työ- tai ystäväporukan kesken. Kokoa sinä porukka ja me järjestämme teille koulutuksen. Siihen kurssiin voimme ottaa juuri niitä asioita, jotka teistä ovat tärkeitä. Jos ne liittyvät itsepuolustukseen, niin käymme yhdessä niitä asioita ja opitte niissä kaikkein tärkeimmän. Meillä on hyvät tilat eri kokoisille ryhmille.

    Brasilian ju-jutsu

    Ohjauksessamme opit tekemään liikkeet oikein

    Oletpa ystävien kesken tai meidän yleisillä kursseilla, on meidän tavoitteemme aina sama. Me kerromme lajista kaiken tarvittavan sekä treenaamme liikkeet oikealla tavalla, joten treenaaminen on nautinto ja siitä on hyötyä.

    Itsepuolustus on aina asia, joka kannattaa opetella, vaikka sitä ei tositilanteessa milloinkaan tarvitsisikaan. Olet ainakin varautunut tilanteeseen ja kykenet toimimaan oikein, jos tilanne niin vaatii.

    Me olemme valmiina sinua varten ja teemme kaikkemme, että kurssi on myös sinusta hyödyllinen ja saat siitä mahdollisimman paljon iloa. Haluamme myös varmistua siitä, että sinulla on kurssillamme mukavaa ja tulet varmasti huomioiduksi riittävästi. Jokainen osallistuja on yksilö. Vaikka treenaammekin ryhmissä, haluamme ottaa jokaisen huomioon persoonana.

    Ju-jutsu lapset -ryhmässä löydetään heti liikunnan ja liikkeen ilo. Laita meille viestiä ja kerro, millaisella tavoitteella sinä olet liikkeellä.

    Brasilian ju-jutsu
    Brasilian ju-jutsu
    Brasilian ju-jutsu

    Asiakkaiden palautteita

    Ju-jutsu vyön solmiminen ja treenaamisen palautteet

    Olen jo vähän vanhempi naishenkilö, mutta tyttäreni houkutteli mummelin itsepuolustusta harjoittelemaan. Osallistuin sinne tyttäreni ja tyttärenpojan kanssa. Meillä oli todella hauskaa mukavan ohjaajan johdolla. Oli todella nautinto seurata, miten hän huomioi jokaisen treenaajan vuorollaan ja antoi henkilökohtaisia ohjeita. Ohjaajat ovatkin tämän yrityksen paras voimavara.
    Eila K
    Ju-jutsu itsepuolustus
    Olin päättänyt treenata kunnolla ja edistyä myös vyökokeissa. Huvittavaa kyllä, niin jostain syystä en oppinut millään solmimaan vyötä. Opettaja ei siitä hätkähtänyt vaan opetti minua niin kauan, että sekin alkoi lopulta sujua kunnolla. Todella mahtavia opettajia, joilla on pitkä pinna. He todellakin auttavat silloin, jos on ongelmia.
    Jere
    Ju-jutsu vyön solmiminen
    Olen aina ollut hiukan poikamainen ja pitänyt kamppailulajeista. Harrastin niitä jo pienestä pitäen. Kun tulin pääkaupunkiseudulle, niin minun oli etsittävä uusi harrastuspaikka. Se löytyi helposti ja olen erittäin tyytyväinen siihen nopeuteen, millä lähettämääni viestiin vastattiin. Vastaanotto oli ystävällistä ja pääsin todella nopeasti harrastuksieni pariin juuri oikealle ryhmätasolle.
    Piia
    Ju-jutsu kurssi

    Parhaat opettajat Ju-jutsu lapset -ryhmässä

    Opettajat ovat koulutettuja ja suhtautuvat kurssilaisiin ammattitaitoisesti

    Itsepuolustus Helsinki tunnetaan siitä, että ryhmien vetäjät suhtautuvat ohjaamiseen hyvällä ammattitaidolla ja heillä on paljon kokemusta. Siksi me haluamme tarjota tämän kokemuksen myös sinulle ja mahdollisuuden treenata kanssamme.

    Opettajamme ohjaavat pitkällä kokemuksella ja heillä on intohimoa toimia ryhmien vetäjinä. Näin saat kursseista sen, mitä lupaamme. Otamme sinut aina yksilönä huomioon ja koko ryhmä merkitsee meille paljon.

    Brasilian ju-jutsu on haastava laji, mutta opettelemme kaikki kuviot askel kerrallaan. Sinun päätöksesi on se, haluatko vain oppia sitä itsepuolustukseksi vai haluatko edetä harrastuksessasi määrätietoisesti vyö kerrallaan eteenpäin. Meidän johdollamme saavutat tuloksia yllättävän nopeasti ja olemme ylpeitä kehityksestäsi. Jos sinua ei kilpaileminen kiinnosta, saat tästä kuitenkin hyvän harrastuksen, vaikka useammaksi vuodeksi.