Siirry suoraan sisältöön
Home » Blogi » Itsepuolustus laki pähkinänkuoressa

Itsepuolustus laki pähkinänkuoressa

  • tehnyt
Itsepuolustus laki on myös rajoja.

Itse ei välttämättä koskaan joudu siihen tilanteeseen, että itsepuolustus laki ottaa kantaa omiin tekemisiin. Uhkaavista tilanteista on aina pyrittävä pääsemään eroon puhumalla tai toinen vaihtoehto on pakenemalla. Joskus on kuitenkin se tilanne, että nämä kaksi eivät onnistu ja on puolustettava itseään kaikin mahdollisin keinoin. Silloin usein päädytään siihen, että oikeus miettii, että oliko kysymyksessä hätävarjelu vai eikö.

Mitä itsepuolustus laki sanoo hätävarjelusta?

Monet ovat saaneet tuomion, vaikka periaatteessa kysymyksessä on ollut itsepuolustus. Laki edellyttää sen, että itsepuolustuksen on oltava linjassa siihen, millainen uhka on. Käytännössä se siis tarkoittaa sitä, että uhkaan ei saa vastata liiallisella väkivallalla. Esimerkiksi jos lapsi hyökkää, niin voimavarojen käyttö pitää suhteuttaa siihen ja noudatettava myös äärimmäistä varovaisuutta puolustuksessa.

Lakia tulkitaan niin, että mikäli hyökkääjä on fyysisesti heikompi kuin puolustautuja, on myös puolustautujan noudatettava äsken mainittua äärimmäistä varovaisuutta. Ongelmia tuleekin niissä tilanteissa, joissa hyökkäys on täysin yllättävä, jolloin puolustautujalla ei ole aikaa reagoida tarkemmin hyökkääjään eikä arvioida vakavuutta. Siksi turvasumute on hyödyllinen väline ja siinä ehtii paeta ennen kuin hyökkääjä tokenee sumuttimesta.

Hätävarjelun liioittelu

Usein tuomitaan myös hätävarjelun liioittelusta. Se on tilanne, jossa puolustautuja on käyttänyt liian kovia otteita tai puolustautuminen on aloitettu jo ennen hyökkäystä. Jokainen näistä tilanteista arvioidaan aina tapauskohtaisesti eikä siksi voida sanoa suoraan, milloin se on liioiteltua. Se on aina muistettava, että mitä paremmat mahdollisuudet puolustautumiseen on, sitä suurempi vastuu on voimakeinojen käyttämisellä.

Avainsanat:
Tämä sivusto käyttää evästeitä taatakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen