Siirry suoraan sisältöön
Home » Blogi » Itsepuolustuslajit opettavat puolustautumaan

Itsepuolustuslajit opettavat puolustautumaan

  • tehnyt
Itsepuolustuslajit opettavat tärkeitä taitoja.

Itsepuolustuslajit ovat hyödyllinen harrastus ja hyvin moni yritys haluaa antaa työntekijöilleen mahdollisuuden osallistua itsepuolustuskurssille. Lajeja on lukuisia ja osa niistä on myös kamppailulajeja. Joidenkin mielestä taas kamppailulajit eivät ole itsepuolustuslajeja. Itsepuolustuslajeissa yhteisenä tavoitteena on pyrkiä puolustautumaan ulkopuoliselta hyökkäykseltä. Itsepuolustus on tärkeä taito jokaiselle. Etenkin nuoret naiset ovat yhä enemmän kiinnostuneita siitä, miten he voivat puolustaa itseään uhkaavassa tilanteessa.

Mitä itsepuolustuslajit tarjoavat?

Itsepuolustuslajeja on lukuisia ja uusia lajeja kehittyy jatkuvasti lisää. Niiden kysyntä kasvaa koko ajan. Itsepuolustuslajit eroavat kamppailulajeista siinä, että niille ei ole taisteluareenoita, vaan niin sanottu taistelu käydään todellisessa uhkatilanteessa. Itsepuolustuslajeja ovat muun muassa krav maga, aikido, senshido ja silat. Näissä lajeissa on tarkoitus kehittyä sekä fyysisesti että henkisesti. Se on myös pointtina silloin, kun harrastaa pelkästään itsepuolustusta.

Itsepuolustuksessa ei yleensä ole tarkoituksena ansaita vyöarvoja, voit perehtyä aiheeseen sivullamme Mustavyö. Vaikka lajeissa itsessään olisi mahdollisuus hankkia vyöarvoja, niihin ei niinkään kiinnitetä huomiota silloin, jos haluaa treenata pelkästään itsepuolustusta. Silloin onkin päällimmäisenä tarkoituksena reagoida ihmiselle luontaisesti stressitilanteissa. Opettajan johdolla opetellaan erilaisiin tilanteisiin soveltuvia taktiikoita estää hyökkääjän aikeet. Tunneilla opetellaan myös irtautumaan hyökkääjän otteesta erilaisin keinoin. Harjoitusten tarkoitus on opettaa eliminoimaan hyökkääjä hetkeksi siten, että itsellä on mahdollisuus paeta.

Missä itsepuolustusta voi harjoitella?

Kursseja ja tunteja järjestetään muun muassa kuntoilukeskuksissa, mutta myös kamppailulajien yhdistykset järjestävät erilaisia itsepuolustusta opettavia kursseja. On olemassa molemmille sukupuolille omia kursseja, mutta myös sellaisia, joissa naiset ja miehet ovat samassa ryhmässä ja harjoittelevat yhdessä. Myös nuorille suunnattuja tunteja on olemassa monilla liikuntapaikoilla.

Avainsanat:
Tämä sivusto käyttää evästeitä taatakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen